Muslimityttöjen kaksoiselämä

Kävin eilen työkaverini kanssa katsomassa Guner Yasemin Balcin nimiseen romaaniin perustuvan ArabQueen- nimisen näytelmän.  Näytelmä on tositarina nuoresta musliminaisesta joka yrittää tasapainotella länsimaissa perinteen ja nykyajan, uskonnon ja länsimaisen elämäntavan vaatimusten kanssa. Tämän kaiken päälle vielä tulee ristiriitaisuudet perhevelvollisuuden ja oman henkilökohtaisen vapauden välillä.  Kolme mieletöntä näyttelijää roolittivat nuorta musliminaista, siskoa, parasta ystävää, äitiä, isää, poikaystävää, kaksoiselämää elävää tätiä sekä muslimiyhteisön jäseniä. Tarinan käänteet olivat äärimmäisen tuttua minulle, sekä omakohtaisesti että työssäni kohtaamiani haasteita. Siinä missä näytelmässä tytöltä leikattiin hiukset rangaistukseksi, minulta on aikoinaan leikelty farkut ja ”epäsopivat” vaatteet.

Vaikka kaksoiselämä-ilmiö ei koske ainoastaan tyttöjä, niin enemmän se kohdistuu heihin, sillä heillä on enemmän menetettävää poikiin verrattuna. Kuka haluaa enää tyttöä joka ei ole kunnollinen? Se mikä määrittelee kunnollisuuden, on perhe- sekä kulttuurikohtaista. Esim. Joillain se voi olla silkasta ulkonäöstä riippuvainen kuin toisilla on tiukemmat rajat koskien ystäviä ja missä liikkuu.

Pahinta mitä tytöille voi tehdä, on syyllistäminen ja vanhempien omista kokemuksista siirrettävä taakka. Usein vanhemmat eivät ymmärrä, että teini-iässä oleva, täällä kasvanut tyttö ei vain yksinkertaisesti pysty samaistumaan vanhempien kokemukseen henkilökohtaisesti. Vanhempia on tuettava ymmärtämään, että yhteiskunnassamme tytöt joutuvat kohtaamaan ja painimaan sellaisten asioiden kanssa, joiden olemassaolosta ei tiedetty välttämättä heidän lähtömaissaan.

Eniten samaistun kohtaan, jossa äiti kertoo hänen kokemuksiaan kotimaastaan: Siitä kuinka hän meni saman ikäisenä naimisiin, kuinka omalle äidille ei sanottu ei ja kuinka hän olisi ollut kiitollinen kaikesta siitä siunauksesta mitä omille lapsille on nyt suotu. Oikeasti kaunis ajatus, ja jos jokainen meistä pystyisi muistamaan joka päivä kuinka vaikeaa jossain muualla on, emme olisi niin itsekkäitä emmekä valittaisi niin paljon. Usein noista kokemuksista kertominen on kuitenkin syyllistämistä samanaikaisesti. Sillä ikään kuin yritetään vaatia nuoria samaistumaan heidän omaan teini-ikäänsä, jotta he tekisivät samoja valintoja. Mielestäni se on pahinta, mitä vanhemmat voivat tehdä tyttärilleen, jotka eivät ole kokeneet niitä samoja asioita, jotka etsivät omaa identiteettiään ja jotka mitä suuremmalla todennäköisyydellä eivät tule valitsemaan samaa tietä kuin he, ainakaan tässä yhteiskunnassa. Sen lisäksi he kamppailevat niiden asioiden kanssa mitkä kuka tahansa nuori täällä voi kohtaa alkoholista seksuaalisuuteen.

Pidän maahanmuuttajataustaisten muslimityttöjen kanssa tehtävää nuorisotyötä äärimmäisen tärkeänä monesta syystä. Heillä on suurempi riski tuntea itsensä epäonnistuneiksi omissa yhteisöissään kuin muilla, jos lähtökohtaisesti heidän vanhempansa eivät ole kotoutuneet yhteiskuntaan niin, että voivat tukea heitä nuoruuden kaikilla osa-alueilla ja haasteissa. Sen lisäksi kaksoiselämä on itsessään jo vaarallinen, sillä se syrjäyttää nuoria sekä yhteiskunnasta että yhteisöstä.

Tästä aiheesta on melko paljon puhuttukin, muttei kuitenkaan riittävästi niin, että ongelma tiedostettaisiin niiden asiantuntijoiden keskuudessa, jotka näitä tietoja voisivat hyödyntää. Se että Suomessa nuorten tyttöjen kaksoiselämä on ollut todellisuutta jo pitkään, on ongelma, josta ei enää voi kiistellä.

Työssäni näen itseäni nuorempana monessa tytössä, ja välillä se on turhauttavaa ja surullista kun näen kuinka moni asia ei ole loppujen lopuksi muuttunut. Kysymyksiin, joihin usein joudun vastaamaan, lukeutuvat esimerkiksi: Miksi sinulla ei ole huivia? Mitä vanhempasi sanovat siihen? Etkö ole muslimi? Monelle heistä on lohduttavaa kun kerron että käytän huivia, silloin kuin itse haluan ja siitä en neuvottele kenenkään kanssa. En edes perheen. Fakta on kuitenkin se että tie näihin minunkaan valintoihini ei ole ollut helppo, eikä varmastikaan monelle muullekaan tytölle. Myös omat valintani saattavat joskus joidenkin vanhempien mielestä olla niin radikaaleja, että he ovat joutuneet miettimään olenko se ”hyvä” esimerkki tytöille. Se satuttaa, jopa minua, vaikka tiedän että teen oikein.

Välillä tuntuu että sama kierre vaan jatkuu. Siitä huolimatta minua lohduttaa hirveästi se, että voin sanoa näille vahvoille nuorille naisille, että juuri he voivat saavuttaa mitä ikinä haluavatkaan, tehdä omat valintansa ja yrittää parhaani mukaan tarjota siihen tarvittavaa tukea ja turvaa. Jos nuoret tytöt kärsivät ulkonäköpaineista muutenkin täällä suomessa, niin muslimitytöillä paineet ovat kaksinkertaisia. 

Näytelmä on tositapahtumiin perustuva ja väitän, että se on myös ihan arkea monelle tytölle nykypäivän Suomessa. Niin kauan kuin vanhempien kotoutuminen ei ole onnistunut, niin painotan edelleen, se vaikuttaa todella paljon niihin lapsiin, jotka jopa syntyvät täällä, suomalaisiksi.

 

 

ujuni87
Kokoomus Helsinki

Vahva oma tiensä kulkija. Rohkea stadilainen nuori nainen joka on sekä nuorten että heikoimmassa asemassa olevien ihmisten puolesta puhuja. Tasa-arvo ja suvaitsevaisuus on taas itsestäänselvästi lähellä sydäntäni. Vielä reilumman Suomen puolesta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu